Ajankohtaista

Täällä on ajankohtaista tietoa poniemme menestyksestä ja muusta talliimme liittyvistä asioista.

20.5.2018

Ilmoitin Risteen näyttelyyn yhteensä kuusi ponia. Meidän poneista näyttelyyn lähtevät siis Iita, Okzana, Mimmu, Jini ja Teuvo sekä naapurista Tytsy.

19.5.2018

Iita ja Okzana lähti astuttavaksi Vitikkalaan oriille Kakkulanmäen Virgil. Nuoret ruunat Messi ja Robsu ovat löytäneet uudet kodit. Kaikkea hyvää pojille tulevaisuuteen. Jini varsoi kirjavan orivarsan Corsendonck v. Stepelosta.

10.5.2018

Lähdimme Savijärvelle Iitan ja Okzanan kanssa rotunäyttelyyn. Tuomareina toimivat suomalaiset Liisa Kaitala ja Soila Järvinen. Iita sai 1-palkinnon ja oli luokassa toinen, Okzana sai 2-palkinnon. Tytöt kävivät vielä Sibrandin jälkeläisryhmässä ja koko porukka palkittiin kullalla.

25.4.2018

Iita ja Okzana on ilmoitettu Savijärven rotunäyttelyyn.

25.3.2018

Raija palasi kotiin toimivana ajoponina ja paluu matkallekaan ei tarvinnut lähteä tyhjällä kopilla. Upea tamma Hesseldals Okzana muutti meille. Mielenkiintoista nähdä mihin tämän kanssa päädytään.

8.3.2018

Molla ja Lyyli muuttivat Kalantiin. Molla tulee syksyllä kotiin, mutta Lyyli vaihtoi samalla omistajaa. Onnea ja menestystä tulevaisuuteen lupaavalle varsalle.

4.3.2018

Meille tuli opetukseen tamma Ekekullens Ilatraia.

17.2.2018

Olimme Vaskiolla rotunäyttelyssä. Tuomarina toimi Elisabeth Ljungstorp, SWE. Lyyli urakoi itsensä luokkavoittajaksi 2-palkinolla. Mimmu oli luokkansa toinen 2-palkinolla ja Iita sai 1-palkinnon ja oli luokan toinen. Kaikki kolme liikkuivat erinomaisesti ja olen todella tyytyväinen päivän antiin. Meidän osalta rotunäyttelykausi jatkuu kesäkuussa Kokemäellä.

13.1.2018

Laumaan muutti uusi tulevaisuuden jalostustamma Hesseldals Ilja eli Iita. Iita olisi tarkoitus esittää tänä vuonna muutamissa näyttelyissä. Näyttelykausi startataan tutusti Vaskiolta ja sinne lähtevät Mimmu, Lyyli ja Iita esiintymään. Tuomarina on ruotsalainen Elisabeth Ljungstorp

14.12.2017

Taneli ja Chilla lähtivät takaisin Kangasniemelle omaan kotiinsa. Ensi vuodelle pitäisi syntyä meille vielä yksi Tanelin poikanen, mielenkiintoista nähdä millaisia poneja näistä kasvaa.

3.12.2017

Simba palasi koulutusjakson päätteksi kotiin. Pojasta tuli oikein miellyttävä ajoponi. Saara palasi omitajalleen jo aikaisemmin. Taneli ja Chilla palaavat kuun puolessa välissä omaan kotiinsa ja tämä vuosi mennäänkin sitten loppuun seitsemän ponin voimin.

24.9.2017

Laumaan muutti 2v shetlannintuonti Asarah of Transy. Saara on elänyt shetlannissa villinä ja tuli meille kesyyntymään ja tottumaan käsittelyyn. Saara on oikein ihastuttava tamma.

23.9.2017

3v ori Promisehill Fairy Fliss eli Simba tuli ajo-opetettavaksi. Samalla Mimmu palasi kotiin kuukauden lomaltaan.

12.9.2017

Käytiin Messin kanssa Urjalassa Hessi-tallilla Hippoksen nuorten ponien arvostelussa. Messi oli vähän hankalassa kasvuvaiheessa joten päivän II-palkintoon olemme tyytyväisiä. Pisteitä 8-7-7,5-7,-5-7-6-7-7-7-7-7,5. Nyt sitten vain odotetaan mitä miehestä kuoriutuu tulevaisuudessa. Jäljellä olisi enää Lahden käyttöluokkafinaali ja Lomaan rotunäyttely, sitten onkin ponihippalot tälle vuotta ohitse taas.

26.8.2017

Skelberry ja Molla kävivät Huittisissa rotunäyttelyssä. Tuomarina oli Iso-Britanniasta Rachel Bown. Molla palkittiin II-palkinnolla ja se oli luokassa toinen. Skelberry sai myös II-palkinnon ja sen sijoitus luokassa oli 4. Molla sai hienon arvostelun ja mikä tärkeintä ponille jäi hyviä kokemuksia ensimmäisestä näyttelystä.

19.7.2017

Skelberry ja Molla on ilmoitettu 26.8 Huittisiin rotunäyttelyyn. Siellä tuomarina britti, joten eipä ole kummempia odotuksia. Messi on ilmoitettu hippoksen kehään Urjalaan 12.9. Robsu ja Lyyli olisi tarkoitus esittää Loimaan rotunäyttelyssä, jos ovat sellaisen näköisiä, että ne kehtaa johonkin viedä.

9.7.2017

Haettiin Molla ja Skelberry Lohtajalta kotiin. Skelberry on tiine Veranosta ja toivottavasti matka sujuu yhtä hienosti loppuun asti. Kotona olisi tarkoitus vielä ultrata tammat, jotta tiedetään mitä aletaan puuhaamaan niiden kanssa.

8.7.2017

Laitilassa järjestettiin shetlanninponien ratsastusmestaruudet. Niihin lähdettiin vähän liian vähällä valmistelulla, mutta ollaan tyytyväisiä päivän suorituksiin. Emma oli Mimmulla koulumestaruuden kahdeksas. Ohjelmat olivat Helppo C.1 2000 ja K.N Special, jotka ovat Mimmulle muutenkin aika hankalia ratoja ja Emma ei ihan riittävästi ehtinyt harjoitella tehtäviä. Siitä huolimatta siistit radat, reipas poni ja ratsastaja. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti ensi vuoden mestaruuksia.

1.7.2017

Lähdettiin Raumalle kouluratsastuskisoihin hakemaan Emmalle ja Mimmulle kvaaleja mestaruuskisoihin. Emma ratsasti Helppo C.2 2000 ja sai hienosti 61,14% ensimmäisestä C:n tasoisesta ohjelmasta. Poni toimi hienosti ja Emma ratsasti todella hyvin. Ensi viikolla onkin luvassa shetlanninponien koulumestaruudet.

18.6.2017

Chilla varsoi pitkäjalkaisen mustan tamman orista Bluemull Maybe. Kaikki meni hienosti ja Chilla on tarkka lapsestaan. Varsa nimettiin Lyyliksi.

10.6.2017

Kessu ja Molla lähtivät kesälomaretkelle Lohtajalle. Kessu koitetaan saada tiineeksi orista Verano Lee v. d. Zandkamp.

28.5.2017

Lähdettiin Tanelin kanssa shetlanninponien rotunäyttelyyn Sipooseen. Tuomarina toimi Tuula Pyöriä ja hän todella tykkäsi Tanelista. Taneli palkittiin 1-palkinnolla ja se sai paljon kehuja. Käyttöluokissakin käytiin, niistä ei menstystä tullut. Väsy alkoi painamaan ja ori ei jaksanut keskittyä työn tekemiseen ollenkaan. Kutsu finaaliin silti tuli. Lisää treeniä ja kohti uusia koitoksia.

26.5.2017

Kössi lähti kotiin iloisena ruunana. Kaikkea hyvää pojalle jatkoon!

18.5.2017

Hilla ja Cindy lähtivät takaisin kotiin. Molemmista tuli toimivia poneja. Paluu matkalle otettiin kyytiin leasing tamma Serenteifi Jini Glain eli Jini ja 2v ori Promisehill You Know Who eli Messi. Messin kanssa aletaan totuttelemaan ponin elämään ja opiskellaan vähän ajo touhuja. Seuraavaksi mennään Savijärvelle rotunäyttelyyn ja käyttöluokkia kisaamaan Tanelin kanssa.

7.5.2017

Taneli ja Robsu kävivät pyörähtämässä Mynämäen seudun ratsastajien match showssa. Taneli oli ehkä hieman laiska, mutta se esiintyi hyvin. Se sai punaisen ruusukkeen ja oli luokkavoittaja ja paras aikuinen shettis. Robsu oli kiltti ja se sai sinisen sekä tuomarin erikoispalkinnon. Ensimmäiset tammavieraat ovat tulleet jo, nyt vaan toivotaan että kaikki jäisivät tiineiksi.

13.4.2017

Skelberry varsoi ison mustan tähtipäisen tammavarsan Tanelista. Kaikki sujui varsin oppikirjamaisesti ja Skelberry ja varsa saivat tänään ulkoilla useamman tunnin keskenään. Varsa on ensimmäinen kasvattini ja kantaa nimeä Boreanaz Sweetberry ja on kutsumanimeltään Molla.

8.4.2017

Mimmu palkittiin shetlanninponiyhdistyksen kokouksessa Käyttötähti arvonimellä. Aivan mahtavan hienoa! Taneli sai myös kunniakirjan joka jaetaan 1-palkinnolla palkituille poneille.

2.4.2017

Kesä on täällä, jos se siis lasketaan siitä kun ensimmäiset opetettavat ponit tulevat. Ratsutukseen tuli 4v Promisehill Jacintha eli Cindy, joka onkin meillä käynyt jo ajo-opissa. Ajo-opetukseen tuli 3v Hillary v. Groenendaal.

12.3.2017

Vielä yksi 1-vuotias ori liittyi laumaamme. Crownhill Jo Jostler tuli meille poikaporukkaan laidunkauden alkuun asti.

11.3.2017

Meille tuli pieni Havannankoiranpentu Iitintiltu eli Nätti Nitron kaveriksi. Nätistä odotetaan kasvavan kaunis näyttelykoira.

18.2.2017

Lähdettiin Vaskiolle Robinin ja Kössin kanssa kauden ensimmäisiin näyttelyihin. Tuomarina oli ruotsalainen Inga-Lill Hovenklint-Hyttring. Robin sai II-palkinnon ja se oli luokkavoittaja (1/5). Kössi sai myös II-palkinnon ja sijoitus luokassa oli neljäs. Seuraavaksi hiljennytään odottelemaan Skelberryn varsomista, jonka jälkeen seuraava näyttely lienee 10.6 Kokemäellä.

22.1.2017

Robinin kaveriksi talliimme muutti toinen vuotias orivarsa Oh My Gosh eli tutummin Kössi. Kössi ja Robin saavat asua meillä ainakin toukokuuhun asti, jonka jälkeen olisi tarkoitus poikien lähteä orilaitumelle.

8.1.2017

Meille tuli opetukseen islanninhevostamma Glenna frá Kankare. Glenna on noin kuukauden opettelemassa ajotouhuja.

20.12.2016

Hilla on myyty ja se muutti uuteen kotiinsa. Toivottavasti tammalla on edessään hieno tulevaisuus. Kotona on kaikki hyvin, Robin ja Chilla ovat kotiutuneet hienosti.

5.12.2016

Robin ja Chilla on laskeutuneet kohteeseen. Saavat nyt yhdessä totutella rutiineihin ja sen jälkeen aletaan sekoittamaan laumoja. Tarkoitus olisi, että tytöt asuisivat pihatossa ja pojat yöt karsinoissa ja päivisin sitten tarhaisivat metsässä.

29.10.2016

Käytiin Loimaan rotunäyttelyssä Mimmun ja Tanelin kanssa. Tämä olikin vuoden viimeinen näyttely ja ensi vuonna sitten panostetaan enemmän käyttöpuoleen ponien kanssa. Mimosa sai näköisensä arvostelun ja II-palkinnon. Tanelille myös II-palkinto. Nyt jäädään ansaitulle tauolle ja hiljennytään treenaamaan kohti raviratoja, valjakko- ja ratsastuskisoja.

6.10.2016

Suomen Hippos on nostanut Tanelin jalostusarvostelupalkinnon II-palkinnosta I-palkintoon, hän on sitten siis virallisesti I-kantakirjaori. Taneli on meillä ainakin vielä ensi kaudella, joten kannattaa tosissaan harkita tämän upeasti liikkuvan orin käyttöä tammallesi.

24.9.2016

Lähdettiin Hämeenlinnaan laatuponikisaan nuorten tammojen Helenen ja Hannan kanssa. Molemmat tytöt suorittivat tasollaan ja Helene saikin 2v shettisten parhaat estepisteet ja oli shettiksistä toisena, koko 2 vuotiaiden luokassa sijoitus oli aika tarkkaan puolessa välissä. Hanna ylitti odotukset ja sai hyvän keskiarvon joka riitti shettisten luokassa kolmannelle tilalle ja kokonaistuloksissa Hanna oli juuri ensimmäinen ei sijoittunut, eli seitsemäs. Täytyy olla tosi tyytväinen, tällä alle kuukauden treenillä ei paljoa uskaltanut odottaa tai toivoa. Tälle vuodelle ei sitten enää olekaan tulossa kuin yhdet ponihippalot eli Loimaan rotunäyttely. Toki koitetaan kunnostautua ratsastuskilpailujen puolella ja käydä useammissa kilpailuissa. Ponejakin tulee ja menee, Helene lähtee kotiin ja viikonloppuna tulee pari ruunaa ajo-oppiin. Kaverilla olisi myös myytävänä neljä hienoa shettistä, jos siis etsit itsellesi poneja harrastuskaveriksi tai kasvatukseen niin kannattaa laittaa viestiä. Myytävänä on Castanja November Rain, Lilly II, Wasaborg's Lionheart ja Nords Isak

13.9.2016

Käytiin Tanelin kanssa käyttöluokkafinaaleissa Eliittinäyttelyssä. Sieltä ei kummempaa menestystä tullut. Emma ratsasti hienon ohjelman ja poni teki todella hienosti töitä. Ajoluokissa oli niin paljon poneja, että Taneli paineistui liikaa odottelusta ja radat meni sitten miten meni. Hyvää harjoitusta kuitenkin tulevaan. Seuraava etappi onkin ajopuolella sitten joko Keilakunkku Cup tai sitten mennään raveihin pyörimään.

5.9.2016

Blondi lähti takaisin kotiin. Ihana tamma ehti olla meillä hoidossa melkein vuoden. Ehkäpä vielä joskus Blondi tulee käymään meidänkin tallissa. Paluupostissa tuli 3v tamma Promisehill Hannah Boden. Hanna tuli meille valmisteltavaksi laatuponikisaan ja jos se osoittautuu oikein kivaksi poniksi, se jäänee pitemmäksi aikaa meille. Meille tuli myös 2v tamma Helene v.d. Amstelhof valmisteltavaksi laatuponikisaan. Helene ei ole meillä kuin kuukauden opiskelemassa ajotouhuja ja valmistautumassa laatuponikisaan. Taneli on ilmoitettu Eliittinäyttelyyn, siellä kisaamme taas käyttöluokissa. Vuoden viimeisiin näyttelyihin Loimaalle olisi tarkoitus viedä Mimosa ja Taneli.

20.8.2016

Vietettiin upea päivä Turussa rotunäyttelyssä Tanelin kanssa. Taneli osallistui vain käyttöluokkiin. Tavoite oli saada hyväksytty tulos vaikeasta ajo-ohjelmasta, jotta jalostusarvostelun II-palkinto saataisiin korottaa I-palkintoon. No Tanelin saldo päivältä oli kolme starttia, kolme voittoa, se oli käyttöluokka champion ja vielä päivän päätteeksi BEST IN SHOW 2. Aika upea fiilis, kovinkaan monta vain käyttöluokissa startannutta ponia ei ole BIS-kehässä palkittu. Saatiin myös kolme kutsua finaaliin joka järjestetään Kangasalalla Eliitti-näyttelyn yhteydessä.

5.8.2016

Sen lisäksi, että meille tulee talvella leasing tamma Leciha's Chica eli Chilla meille tulee myös orivarsa. Castanja tallin tämän vuotinen musta orivarsa tulee meille, toivottavasti tulevaisuuden jalostusoriksi. "Robinin" isä on Taneli, eli odotettavissa on paljon liikettä ja jouhia. Olen aika innoissani tästä tilaisuudesta ja en millään jaksaisi odottaa, että ponit tulisivat ja pääsisin nyppimään ja nuuskimaan niitä. Robin on tarkoitus ensi vuonna näyttää hippokselle ja käyttää muutamissa rotunäyttelyissä, kesällä se saa kuitenkin mennä orilaitumelle painimaan muiden nuorien kanssa.

22.7.2016

Meille tuli tallipaikalle kaunis 1v hiirakko tammavarsa Castanja November Rain. Taneli on nyt ilmoitettu Turun rotunäyttelyyn käyttöluokkia kisaamaan. Jos kaikki menee hyvin ja läpi, Tanelille anotaan jalostusarvostelupalkinnon korotus I-palkintoon. Jännitystä siis luvassa oikein kunnolla.

27.6.2016

Skelberry ja Blondi ultrattiin tänään tiineiksi. Skelberryllä vuorokausia jo 44 ja Blondilla 23. Mimmukin ultrattiin ja kohtu oli puhdas, ei nestettä eikä tulehdusta, eikä kyllä kiimaakaan. :D Taneli voisi nyt vielä yhden tamman ottaa tälle kesälle, sen jälkeen keskitytään kilpaponin ominaisuuksien hiomiseen.

18.6.2016

Lähdettiin kolmen ponin voimin Mynämäelle rotunäyttelyyn. Tuomari oli Debbie Barr Briteistä. Palkinnot oli tiukassa ja Taneli ja Mimmu saivatkin III-palkinnot. Mimmu palkittiin luokan parhaana raviponina loimella. Skelberry oli luokassa 4 ja sai II-palkinnon. Emma esitti juniorhandler luokassa Skelberryn ja oli luokkansa toinen. Seuraavaksi näyttelyt jatkuvat sitten elokuussa Turussa. Sinne viedään varmaankin Taneli ja Lara käyttöluokkiin. Tiistaina ultrataan tammoja ja sitten nähdään mitä seuraavaksi lähdetään tekemään.

13.6.2016

Cindy lähti hyvin sujuneen koulutusjakson päätteeksi kotiin. Cindystä tuli oikein mukava ja toimiva ajoponi, ehkäpä meidän tiet vielä kohtaavat tulevaisuudessa. Nyt meillä olisi tilaa ottaa muutama poni opetukseen, jos etsit paikkaa ponillesi laita sähköpostia.

7.5.2016

Lähdimme Mimmun ja Tanen kanssa MYSERA:n järjestämiin Match Show-näyttelyihin. Emma esitti ensimmäistä kertaa Mimmua ja heti tuloksena punainen ruusuke paristaan ja sen lisäksi vielä tuomarin erikoispalkinto. Taneli sai paristaan sinisen, mutta siitä huolimatta tuomari nosti se punaisten kehään ja palkitsi sen vielä punaisten luokkavoittajana. Bis kehästä ei enää irronnut palkintoja, mutta upeasti käyttäytyi ja esiintyi mies jälleen. Tästä nyt jatketaan valmistautumista Mynämäen rotunäyttelyyn joka onkin sitten 18.6

17.4.2016

Laumaamme muutti nuori hiirakkotamma Promisehill Jacintha eli Cindy. Kaunis, hienosti liikkuva tamma tuli ajo-opetukseen meille. Cindy on todella seurallinen ja mukavan oloinen nuori, josta tulee varmasti hieno käyttöponi.

10.4.2016

Bella lähti töihin Millitallille kilpaponiksi. Bellalle kaikkea hyvää matkaan ja toivottavasti törmäillään kilpailuissa!

1.4.2016

Meidän laumaan muutti 20-vuotias shettistamma Lara v. Stal Patricia eli Lara. Lara tuli meille tallipaikalle viettämään puolieläkeläispäiviä, kesällä olisi tarkoitus saada mamma niin hienoon kuntoon, että se viedään näyttelyihin.

5.3.2016

Tane ja Mimmu on ilmoitettu Mysera:n match show:hun. Tane siis siellä nähtävissä, jos on kysyttävää esim. astutuksiin liittyen, niin rohkeasti vaan vetämään hihasta.

21.2.2016

Isäntä on laskeutunut. Eli Tane saapui iltamyöhään tallillemme. Poika oli tosi väsynyt pitkästä matkasta. Nyt se saa tottua rutiineihin, jonka jälkeen aloitamme treenaamisen kohti käyttöluokkia.

14.2.2016

Kävimme Vaskiolla näyttelyssä Blondin ja Mimosan kanssa. Kotiin tuomisina kaksi II-palkintoa. Ponit käyttäytyi hienosti koko päivän ja vaikka Blondi olikin hieman pihalla se saa käytöksestään täyden kympin! Seuraavaksi suunnataan sitten toukokuussa Savijärvelle tai viimeistään kesäkuussa Mynämäelle.

3.2.2016

Tallillemme tulee jalostusori Corsendonck v. Stepelo. "Tane" on tarjolla jalostukseen myös vieraille tammoille. Lisätietoja löytyy orin omilta sivuilta. Tane saapuu 21.2, jonka jälkeen sitä voi tulla paikan päälle katsomaan sovitusti. Tane on tarkoitus käyttää muutamissa kilpailuissa.

16.1.2016

Näyttelykausi alkaa ystävänpäivänä Vaskiolla. Tarkoitus olisi viedä sinne Mimosa ja Blondi. Tälle vuodelle on tulossa monia näyttelyitä, joten innolla odotan jo kevättä ja kesää.

31.12.2015

Vuosi vaihtuu. Meille tämä vuosi on ollut täynnä upeita kokemuksia ja suurta surua. Ensi vuodelle on paljon suunnitelmia, katsotaan mitä kaikkea saadaan aikaan. Nyt jokaisellle upeaa uutta vuotta!

4.12.2015

Porissa järjestettiin ravit. Mimosa oli lähdön hitain poni, mutta siitä huolimatta se juoksi koko matkan kärjessä, voittaen ja parantaen ennätystään. Mimmun ennätys kirjataan nyt 2.56,7. Tämäkin oli aivan upea hetki, vaikka keli olikin aivan järkyttävä.

31.10.2015

Loimaalla järjestettiin shetlanninponien rotunäyttely. Veimme tähän näyttelyyn Skelberryn. Se sai mukavan arvostelun ja oli luokkansa kolmas II-palkinnolla.

17.8.2015

Ypäjällä järjestettiin Kansainvälinen shetlanninponien näyttely. Koko viikonlopun yli oli upea sää. Tunnelma oli todella hieno ja fiilikset tämän näyttelyn jälkeen ovat upeat. Tuomareita oli kolme, mustien kehässä Jane Barry UK, Stepahnie Scheiberlich HOL, Anna Pajanen FIN. Mimosa pärjäsi yli odotusten ja oli luokkansa neljäs!!! Se palkittiin hopealla.

11.7.2015

Mynämäellä järjestettin shetlanninponien rotunäyttely. Tuomarina toimi Marianna Paavolainen. Mimosa palkittiin II-palkinnolla ja se oli luokkansa toinen. Karo palkittiin näyttelyn parhaana esittäjänä!

Tausta © Subtle patterns | Ulkoasu © Iida K. 2018
Kaikki kuvat tallin omaisuutta ellei toisin mainita!